Ähtärissä käynnistettiin eduskuntavaalistartti

Ähtärissä käynnistettiin myös paikallisyhdistyksen toimesta eduskuntavaalistartti lauantaina 21. tammikuuta ja Ähtärin perussuomalaisten puheenjohtaja Juha Nortunen oli kaikin puolin tyytyväinen lauantai-iltapäivän tapahtuman antiin.
– Tilaisuus oli kaikin puolin onnistunut ja väkeä kävi enemmän kuin odotimme. Eniten ilahdutti se, että kävijöiden joukossa oli paljon sellaisia kasvoja, joita ei tilaisuuksissame ole ennen käynyt. Kokonaisuutena huomasi, että ihmisiä kiinnosti perussuomalainen sanoma ja tuota väittämääni tuki sekin, että ihmisten matkaan lähti ennätysmäärä perussuomalaisia lehtiä sekä paikalla olleiden ehdokkaiden vaaliesitteitä.
Paikalla olleiden vaalipiirin viiden eduskuntavaaliehdokkaan (Jukka Mäkynen, Petri Lepistö, Ulpu Keränen, Petri Juurakko ja Marcus Toppari) ei tarvinnut värjötellä tammikuisen kepeässä pakkassäässä yksin, vaan he olivat haluttua keskusteluseuraa, kuten myös paikallisosaston aktiivit.
Juha Nortunen kertoo, että kaikenlaiset ajankohtaiset poliittiset asiat kiinnostivat kävijöitä, mutta translaki nousi selväksi ykköspuheenaiheeksi. Myös energia-asiat ja Ukrainan sota olivat tapeetilla.
– Tämä tilaisuus ei toki jää paikkakunnallamme viimeiseksi eduskuntavaalitapahtumaksi. Ainakin kerran vielä järjestämme tänne vastaavanlaisen tapahtuman.
Ähtärissä perussuomalaisuus on myös vahvassa nosteessa. Sitä todisti kunta- ja aluevaalien tulokset.
– Toimintamme oli vuosikausia Ähtärissä syystä tai toisesta jumissa. Viime kuntavaaleista alkoi uusi nousu, kun saimme kaupunginvaltuustoon neljä valtuutettua. Aiemmin meillä ei ollut siellä ketään. Aluevaaleissakin saimme saman verran ääniä kuin kuntavaaleissa. Ja tällaiset eduskuntavaalitapahtumathan vain lisäävät meidän kiinnostavuutta paikkakunnallamme.

Juha Rantala


Eduskuntavaalitapahtumien kaltaisten tilaisuuksien järjestäminen lisää Ähtärissäkin vain ihmisten kiinnostusta paikallisyhdistyksen toimintaa kohtaan. Ähtärin aktiivit pohtivatkin, onko koskaan ennen käynyt perussuomalaisten tilaisuuksissa yhtä paljon väkeä kuin nyt kävi? – Kuva: Juha Nortunen


Ähtärin eduskuntavaalitapahtumaan osallistuivat vaalipiirin perussuomalaisista ehdokkaista kansanedustaja Jukka Mäkynen, Petri Lepistö, Ulpu Keränen, Marcus Toppari ja Petri Juurakko. – Kuva: Juha Nortunen

Kirjoitettu 8.2.2023

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa