Alajärven Perussuomalaisten puurojuhla

Alajärven Perussuomalaiset järjestivät viikkoa ennen joulua onnistuneen puurotapahtuman paikallisen ostoskeskuksen pihalla.

Ulkotulet, erinomainen joulupuuro, ystävällinen vastaanotto ja väenpaljous todistivat sen, että perussuomalaisuus on voimissaan Alajärvellä. Muutaman asteen pikkupakkanen ja pieni, kevyt lumisade yhdessä siivittivät väkeä paitsi joulutunnelmaan, niin myös osoitti sen, että perussuomalaista sanomaa kuunneltiin ja se kiinnosti.

Alajärven Perussuomalaisten puheenjohtaja Jukka Kangastie oli syystäkin tapahtumasta yhtä hymyä.

– Oli todella hieno ja onnistunut päivä. Saimme viisi uutta jäsenhakemusta ja vielä muutama muu otti paperit mukaan kotiinsa. Palaute kävijöiden taholta oli rohkaisevaa ja kannustavaa. Puuroannoksia meni yli kolmesataa, ja lisäksi perussuomalainen materiaali, lehdet ja muu, kiinnosti kävijöitä.

Alajärven Perussuomalaiset olivat saaneet tapahtumaan vieraakseen puolueen 2. puheenjohtajan, kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen sekä piirin uuden puheenjohtajan Jukka Mäkysen.

Hakkarainen oli myös tyytyväinen näkemäänsä, ja puurotapahtuman jälkeen odotti radiohaastattelu.

– Pohjanmaalle on aina mukava tulla. Kun tänne tulee, niin tulee kuin kotiansa. Täällä osataan hommat hoitaa. Olen aivan varma kokemusteni perusteella, että tämän piirin alueella puolueen kannatus tulee nousemaan kohisten. Täällä on tekemisen meininki.

Samoilla linjoilla oli myös Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin uusi puheenjohtaja Jukka Mäkynen.

– Ajelimme tänne Vaasasta piirin tiedottaja Rantalan kanssa, emmekä tehneet sitä turhaan. Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja kävijöistä näki, että perussuomalaisuus puree vahvasti niin Alajärvellä kuin koko Etelä-Pohjanmaalla. Tällaista lisää. Viesti maakunnasta on selvä. Moni pitää perussuomalaisia ainoana puolueena, joka todella ajaa Suomen ja suomalaisten asiaa. Tätä ei ainakaan Alajärvellä tarvinnut kävijöille montaa kertaa todistella.

Perussuomalaisten piirien välisestä yhteistyöstä kävi hyvänä esimerkkinä se, että Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Arto Pihlajamaa oli saapunut Alajärvelle soppatykkinsä kanssa. Pihlajamaan loihtima joulupuuro veti viimeistään kävijöiden naamat marengille.

Juha Rantala

Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajassa Arto Pihlajamaassa on myös pahaa kokin vikaa. Arton loihtima joulupuuro maistui alajärvisille yli kolmensadan annoksen edestä. – Kuva: Juha Rantala

Alajärven Perussuomalaisten järjestämä puurojuhla oli hieno ja onnistunut tapahtuma, jolle ei suotta peukutettu. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 21.11.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa