Aurinkokin näytti peukkua Laihian perussuomalaisten toritapahtumalle

Kaunis aurinkoinen syyssää suosi Laihian perussuomalaisten toritapahtumaa syyskuisena lauantaina Laihialla.
Laihian Perussuomalaisten puheenjohtaja Piia Riiki oli enemmän kuin tyytyväinen tapahtuman antiin ja palautteeseen.
– Vaikka osastollamme ei nyt mitään hirveää yleisöryntäystä ollut, niin silti perussuomalaisten politiikasta kiinnostuneita kävi meitä tervehtimässä tasaisesti koko tapahtuman ajan. Paikalla oli niin eduskunta- kuin seurakuntavaaliehdokkaita sekä järjestösihteeri puoluetoimiston puolelta sekä perussuomalaisia aktiiveja koko piirin alueelta. Myös tarjoilupuoli sai kiitosta. Lihakeitto, kahvi ja virvokkeet maistuivat ja perussanoma kelpasi kävijöille.
Riiki huomioi kahdenkeskisissä keskusteluissa sen merkittävän asian, kuinka moni suomalainen laittaa uskonsa ja toivonsa paremman huomisen toivossa perussuomalaisten harteille.
– Kyllä Marinin hallitus ja hallituspuolueet saivat sellaista kyytiä pohjalaisilta, että suurin osa palautteesta oli enemmän tai vähemmän sellaista painokelvotonta tekstiä. Mutta viesti tuli perille eli hallituksen tekemiseen ei luoteta pätkän vertaa ja katseet ovat nyt perussuomalaisissa. Siinä on meillä nyt haastetta tulevat vaalit silmällä pitäen.

Vaasalainen perussuomalainen aktiivi Risto Helin piti Laihialla näkemästään.
– Laihialla porukka sai taas kerran aikaiseksi pienehköllä aktiivien määrällä hyvän tapahtuman. Soppatykki, ehdokkaat ja aktiivit koko piirin alueelta hoitivat kaikki hommansa hienosti yhteiseksi hyvän tuulen -tapahtumaksi.
Mitä päivän politiikkaan tulee, niin Helin totesi hallituspuolueiden itsensä tekevän koko ajan perussuomalaisten eteen erinomaista vaalityötä.
– Kaikki sataa meidän perussuomalaisten laariin. Hallitus vie suomalaisia kriisistä kriisiin ja viimeinen piste monelle on pääministeri Marinin kuvottava ylimielisyys ja itsensä asettaminen kaiken yläpuolelle. Vastuunotto ei pääministeriä kiinnosta, vaan syitä ja syyllisiä haetaan kaikista muista ja muualta. Marin on pääministerinä pohjanoteeraus.

Piia Riiki kertoi, että syyskuinen toritapahtuma oli järjestyksessä kolmas Laihian yhdistyksen järjestämä tänä vuonna.
– Joulukuussa on sitten seuraava ja siellä onkin luvassa mm. jouluinen riisipuurotarjoilu.

Juha Rantala


Laihian syyskuiseen toritapahtumaan otti osaa aktiiveja koko piirin ja muutama naapuripiirinkin alueelta. Kuvassa vasemmalta Jorma Malinen, Risto Helin, Petri Saunamäki, Kurth Silorinne, Markku Nykänen, Piia Riiki, Jouni Vallin, Leena Kurikka yhdessä 8-vuotiaan huskymix, peruskoira Bellan kanssa, Merja Ujanen, Asko Perälä, Suvi Saunamäki, Kai Karhukorpi, Rami Aalto ja Marcus Toppari. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 3.10.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa