Helena Rahkola otti Ilmajoen Perussuomalaisten vetovastuun ensi vuodeksi

Ilmajoen Perussuomalaiset ry. piti sunnuntaina 30. lokakuuta sääntömääräisen syyskokouksensa. Yhdistyksen vetovastuu vaihtuu ja vuonna 2023 puheenjohtajan nuijan ottaa haltuunsa Helena Rahkola.
Hallituksen muiksi varsinaisiksi jäseniksi valittiin Hannu Akkanen, Suvi Saunamäki, Veli-Jukka Palmu ja Marika Valkeala, sekä varajäseniksi Matti Köykkä, Balint Berki, Matti Koski ja Olli Pesonen.
Kokouksessa oli paikalla myös pitäjän oma kansanedustaja Juha Mäenpää, sekä puolueen järjestösihteeri Kai Karhukorpi.
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri ry:n syyskokoukselle piirihallituksen jäseneksi vuodelle 2023 esitetään Helena Rahkolaa ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Marika Valkealaa.
Lisäksi valittiin henkilöt piirikokousedustajiksi vuodelle 2023.


Ilmajoen Perussuomalaiset pitivät syyskokouksensa 30. lokakuuta.

Kirjoitettu 1.11.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa