Kankaansyrjä, Mäenpää ja Valtamäki perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaiksi

Yrittäjä Mika Kankaansyrjä Kauhavalta, ammatillinen erityisopettaja Juha Mäenpää Ilmajoelta ja toimittaja Erkki Valtamäki Seinäjoelta ovat Perussuomalaisten uudet eduskuntavaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaan piirin alueelta. Eilen Kuortaneella kokoontunut piirihallitus vahvisti aikaisemmin ehdokkaiden paikallisyhdistyksien tekemät esitykset ja nimesi Kankaansyrjän, Mäenpään ja Valtamäen ehdokkaiksi ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Mäenpää ja Valtamäki ovat olleet ehdokkaina jo aiemmin, mutta Kauhavan kaupunginvaltuutettu Kankaansyrjälle eduskuntavaalit ovat ensimmäiset.

Vaasan vaalipiirissä, joka pitää sisällään niin Etelä- kuin Keski-Pohjanmaankin piirit, perussuomalaiset asettaa kaikkiaan 16 eduskuntavaaliehdokasta.

Aiemmin ovat piirihallitukset jo nimenneet perussuomalaisten ehdokkaiksi vaasalaiset Jukka Mäkysen ja Päivi Karpin, Eliisa Panttilan Teuvalta, Micael Westerholmin Mustasaaresta, Mauri Peltokankaan Kaustisilta, Jukka Kangastien Alajärveltä sekä Tauno Lampisen Kuortaneelta.

– Olemme mielestäni jo nyt saaneet alueellisesti erittäin tasapainoisen ja vahvan ehdokasjoukon vaaleihin. Tavoitteena on tietysti saada takaisin ne kansanedustajapaikat mitkä menetimme kuluneella vaalikaudella äänestäjiä pettäneiden edustajien loikkausten myötä. Tavoite on kova, mutta perussuomalaiselle sisukkuudella ja sydämellä tämä on mahdollista. Täydennämme ehdokaslistan valmiiksi tammikuun aikana, sanoo Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jukka Mäkynen.

Juha Rantala


Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas Jukka Mäkynen Kuortaneella seurassaan eduskuntavaaliehdokkaista Tauno Lampinen, Mika Kankaansyrjä, Erkki Valtamäki, Micael Westerholm, Jukka Kangastie, piirin tuleva puheenjohtaja Anne Matokangas sekä Eliisa Panttila. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 10.12.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa