Kansanedustajat vauhdittivat Kurikan markkinatapahtumaa

Kurikan kaksipäiväisillä markkinoilla (20.-21.8.) oli perussuomalaisilla vahva miehitys. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion lisäksi markkinoille ottivat osaa myös Vaasan vaalipiirin kaikki kolme kansanedustajaa eli Juha Mäenpää, Jukka Mäkynen ja Mauri Peltokangas. Ja tietysti mukaan mahtui liuta paikallisia ja hieman kauempaakin piirin aluetta tulleita puolueaktiiveja.
– Paikalla oli kyllä mukavan oloinen pöhinä koko ajan pienestä koronan uhkasta huolimatta. Me olimme osastollamme varautuneet koronaan asianmukaisesti eli maskein ja käsidesein. Varsinkin perjantaina oli väkeä liikkeellä erityisen paljon, lauantai oli sateen takia pakostakin hieman vaisumpi, jutusteli Kurikkalaisten perussuomalaisten puheenjohtaja Jari Haapamäki.
– Teltta- ja markkinatapahtumat ovat täällä Kurikassakin aivan ehdoton juttu, sillä tällaiset kasvokkain kohtaamiset ovat sitä vaikuttamista parhaasta päästä. Täytyy esittää iso kiitos paikalle saapuneille kansanedustajille. Heidän läsnäoloaan arvostettiin ja se nosti koko tapahtuman arvoa. Keskustelu rönsyili tietysti laidasta laitaan, mutta eniten ihmisiä kiinnosti turveasiat, tukipaketit ja tietysti viikkoa aiemmin Seinäjoella pidetyn puoluekokouksen anti, kertaili Haapamäki tapahtumaa.
Sen verran perussuomalaisten saama myönteinen palaute innosti paikallisyhdistyspomoa, että hän lupasi ettei tällainen tapahtuma jää todellakaan vuoden ainoaksi.
– Meillä on Kurikassa kolme vahvaa alueellista keskusta eli Kurikan lisäksi Jalasjärvi ja Jurva. Kunhan nämä kierretään läpi, päästään jo pitkälle. Seuraavana haasteena meilläkin on kuntavaalien jälkeen aluevaalit. Kaikki on vähän uutta, mutta eiköhän me olla tämän suhteen vähän samalla lähtöviivalla muiden puolueiden kanssa, tuumaili Haapamäki.
Juha Rantala
Kurikan markkinoilla perjantai-iltapäivänä päivystivät Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Matti Heinonen, Aaro Nurmela, kansanedustaja Ville Tavio, Kurikkalaiset Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Jari Haapamäki, kansanedustaja Jukka Mäkynen, Kalevi Männikkö sekä Juha Korpi. – Kuva: Juha Rantala
Kirjoitettu 16.9.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa