Kuortaneen perussuomalaisilla menossa merkillinen vuosi

Perussuomalaiset olivat hyvin esillä Kuortaneen joulunavauksessa. Positiivisuus näkyi kaikessa, ja kiitosta paikkakuntalaisilta herui siitä vastuullisuudesta, millä perussuomalaiset olivat ottaneet huomioon koronatilanteen. Maskit, käsidesit, turvavälit (paitsi kun kuvaaja komensi aktiivit joukkuekuvaan) sekä se kuuluisa maalaisjärki oli huomioitu tarkasti silloinkin, kun joulupukki, tonttuarmeija ja muutama poro, pyyhälsivät iloisesti joululauluja rallatellen perussuomalaisosaston ohi.
– Meillä on menossa todella merkillinen vuosi. Siis positiivisessa mielessä. Ennen kuntavaalien alla yhdistyksen aktiivit kyselivät kuntalaisilta kiinnostusta lähteä ehdokkaaksi. Tilanne on kertaheitolla muuttunut, sillä nyt meihin otetaan yhteyttä, ja kysytään että pääsisikö mukaan, naurahtaa Kuortaneen perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtuutettu Seppo Palomäki.

Palomäki on aistinut muutoksen tuulet myös Kuortaneella.
– Perussuomalaisuus nähdään nyt positiivisena asiana ja toisin kuin ennen, ihmiset uskaltavat tulla avoimesti sanomaan olevansa kanssamme asioista samaa mieltä. Se, että ihmiset uskaltavat näyttää värinsä, on jotakin aivan uutta. Varmasti valtakunnallinen tilanne on vaikuttanut perussuomalaisten suosioon, mutta myös se, että tyytymättömyys vanhojen puolueiden tekemisiin on noussut voimakkaasti esille. Muutosta halutaan voimakkaasti myös kuntatason politiikkaan.

Oma osansa perussuomalaisten suosioon Kuortaneella on myös paikallisyhdistyksen aktiivisuudella. Työtä tehdään muulloinkin kuin vain vaalien alla.
– Olemme jakaneet säännöllisesti paikkakunnan kotitalouksiin Perussuomalainen -lehteä, tehneet omaa esitettä ja järjestäneet omia tilaisuuksia tai sitten olleet mukana paikkakunnalla järjestettävissä tapahtumissa. Näistä mainittakoon mm. markkinatapahtuma Kuhinat, meidän oma Perusonki -kisamme sekä tämä paikkakunnan joulunavaustapahtuma, kertoo Palomäki.

Kuortaneen joulunavauksessa kiinnostusta herätti joulukinkku- ja jouluämpäriarvonta, joka toi sopivasti jouluista valoa pimenevään talvi-iltaan. Perussuomalaisten kansanedustajilla Juha Mäenpäällä ja Jukka Mäkyselläkään ei aika tullut pitkäksi, sillä keskusteltavaa riitti ajankohtaisista poliittisista asioista iltamyöhälle.
– Kuntavaalien osalta meillä menee kaikki suunnitelmien mukaan. Mihinkään uhoon silti ei ole aihetta, mutta sanotaanko näin, että huomattavasti paremmaksi pannaan kuin viimeksi, lupaa Seppo Palomäki.

Juha Rantala


Muutoksen tuulet puhaltavat politiikassa myös Kuortaneella. Kevään kuntavaaleja ajatellen pörinä perussuomalaisten osastolla lupaa hyvää. – Kuva: Juha Rantala


Perussuomalaisaktiivi Seppo “Sede” Jussila oli saapunut Vaasasta saakka Kuortaneen joulunavaukseen ja oli näkemäänsä ja kokemaansa enemmän kuin tyytyväinen. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 7.12.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa