Laihialla nostatettiin joukkuehenkeä

Laihian Perussuomalaisilla on erinomainen tapa kokoontua pari kertaa vuodessa porukalla yhteiseen tilaisuuteen, jossa nostatetaan joukkuehenkeä ja kirjataan tavoitteita. Illanvietossa yhdistyy huvi ja hyöty.

Laihian Perussuomalaiset nostattivat joukkuehenkeä yhteisellä illanvietolla, jossa yhdistyivät huvi ja hyöty. – Kuva: Juha Rantala

Tällä kertaa laihialaiset kokoontuivat Jokisalo Hoviin, jossa läpikäytiin kaikki kuntavaaleihin liittyvät asiat aina ehdokasasettelusta vaalilautakuntapaikkoihin, tavoitteisiin ja kampanjointiin. Kävipä paikalla myös valokuvaaja kuvauttamassa kaikki siihen saakka ehdolle lähteneet kuntavaaliehdokkaat. Ja, ettei lauantai-illan vietto muodostuisi liian asiapitoiseksi, niin välillä yhdistyksen naisten toimesta oli tarjolla virvokkeita, kahvia ja kaiken kruunannut illan sapuska eli kanaa tulisella sienipaprikakastikkeella. Kuuluihan lauantaiehtooseen tietysti myös saunominen.

– Tällaiset hengennostatustilaisuudet ovat tosi tarpeen. Kaikkien paikalle saapuneiden mielipiteet huomioidaan, ei pelkästään ehdokkaiden. Erityisesti vanhempien, jo kauan kuntapolitiikassa mukana olleiden, mielipiteitä kuunnellaan tarkasti. Sieltähän tulee yleensä vain hyviä vinkkejä meille nuoremmille, naurahtaa Laihian Perussuomalaisten puheenjohtaja Piia Riiki.

Myös Asko Salminen oli tyytyväinen näkemäänsä ja kokemaansa.
– Meillä on koossa hyvä ja yhtenäinen porukka. Vaaleissa on ehdolla eri alojen osaajia ja täällä tehdään kovasti töitä vaalimenestyksen eteen. Keskustelimme, mitkä asiat kuntalaisia puhuttavat ja kirjasimme vaaliohjelmamme näistä lähtökohdista. Löimme myös lukkoon yhdistyksemme tapahtumakalenterin eli mitä kaikkea vielä voimme tehdä ennen vaaleja. Hyvältä näyttää.

Laihian Perussuomalaisten puheenjohtaja Piia Riikiltä käy yhdistyksen johtamisen lisäksi erinomaisesti paitsi kokkaus, niin myös kädentyöt. Siitä osoituksena hänen tekemänsä Perusvillasukat. Villasukkien lisäksi työn alla on samaan sarjaan laskettavat sormikkaat, rannekkeet sekä lapaset. Näin siis Laihialla!

Perusvillasukat ovat Laihian Perussuomalaisten puheenjohtaja Piia Riikin käsialaa.

Kirjoitettu 16.2.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa