Lauran vaalibussi Vaasassa

Laura Huhtasaaren vaalibussi parkkeerasi Vaasan torille

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren puolesta ahkerasti vaalityötä tekevä ja maatamme ristiin rastiin kiertävä Huhtasaaren vaalibussi ohjaimissaan Kirsi Kallio ja Sari Karlström parkkeerasi ajokkinsa viikkoa ennen jouluaattoa Vaasan kauppatorille.

– Suomalaisen työn ja yrittäjyyden puolustaminen ja ylipäätänsä suomalaisuuden ja Suomen puolesta puhuminen ovat arvoja, jotka ovat kiertueellamme saaneet huomattavasti kiitosta ja hyvää palautetta. Vaikka meille on pikku hiljaa tullut väsykin puseroon pitkästä kiertämisestä, niin nämä ovat arvoja, joiden eteen on kunnia antaa oman panoksensa. Ja saapa sitä kummasti näiden Lauran ajamien arvojen puolustamisesta aina lisäenergiaa, totesivat Kallio ja Karlström yhdestä suusta.

Huhtasaari ei itse ymmärrettävistä syistä ehdi kampanjansa aikana vierailemaan itse henkilökohtaisesti kaikkialle. Juuri siitä syystä syntyi tämä Laura-bussi-idea. Bussista saa paitsi hyvää mieltä, hyvää kahvia, niin myös kaikkea Lauran kampanjaan liittyvää materiaalia.

– Laura-bussi on otettu mahtavasti vastaan missä ikinä sitten olemme liikkuneetkaan. Lisäksi ne lukuisat kilometrit ympäri Suomea tien päällä tällä bussilla on taatusti herättänyt ansaittua huomiota.

– Juha Rantala

Laura Huhtasaaren vaalibussi parkkeerasi pariksi tunniksi myös Vaasan jouluiselle kauppatorille. Menossa mukana olivat mm. Lauri ja Päivi Karppi, Kirsi Kallio, Jukka Mäkynen, Seppo “Sede” Jussila, Sari Karlström, Raimo Turpeinen, Merja Ujanen ja Jorma Viljanmaa. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 21.12.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa