Mustasaaren Perussuomalaisten syyskokous

Micael Westerholm jatkaa Mustasaaren Perussuomalaisten puheenjohtajana

Yrittäjä ja kuntavaltuutettu Micael Westerholm valittiin Mustasaaren Perussuomalaisten syyskokouksessa yksimielisesti jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Westerholm valittiin myös edustamaan Mustasaaren yhdistystä Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin hallitukseen.

– Yhdistyksen toiminta on saanut selvästi uutta tuulta purjeisiin. Sitä osoittaa jo jatkuvasti kasvava jäsenmäärämme. Kaksikielinen yhdistyksemme houkuttelee ihmisiä yli kielirajojen, iloitsee Westerholm.

Yhdistyksen hallitukseen valittiin lisäksi Susanna Sariola, Heidi Aro ja Jussi-Petteri Lammi.

Mustasaaren Perussuomalaisten syyskokouksessa Micael Westerholm (kuvassa eturivissä toinen oik.) valittiin yksimielisesti jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Westerholmin seurassa Heidi Aro, Susanna Sariola sekä yhdistyksen taloudenhoitaja Mikael Ö. Ylärivissä Harry Reini ja Erkki Korpela.

Kirjoitettu 26.10.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa