Perussuomalainen politiikka kiinnosti myös Ilmajoen kuntavaalistartissa

Ilmajoen Perussuomalaiset käynnisti myös oman kuntavaalikampanjansa ystävänpäivänä. Kuntavaalistarttia olivat vauhdittamassa Ilmajoella kansanedustaja omasta takaa eli Juha Mäenpää sekä kansanedustaja Veikko Vallin Tampereelta.
Arvata saattaa, että eräs tapahtuman kuumimmista puheenaiheista oli valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen Mäenpäätä kohtaan aloittama poliittinen ajojahti, joka juontaa juurensa Mäenpään eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa pitämästä puheenvuorosta. Puheessahan nousi esille jo kuuluisaksi noussut ilmaus “vieraslaji”.
Mäenpää itse totesi saaneensa tapauksen johdosta runsaasti kannustavia viestejä, jossa ihmetellään valtakunnansyyttäjän intoa yrittää murtaa kansaanedustajan parlamentaarista koskemattomuutta.
– Olen ymmärtänyt, että sananvapaus on edelleen avoimessa yhteiskunnassa keskeinen vapaus. Toiviaisen touhuja enemmän minua ilahdutti Ilmajoen kuntavaalistartissa se, että myös täällä perussuomalainen sanoma ja politiikka on saanut väen liikkeelle. Ystävänpäivänä saatu palaute osoittaa, että olemme oikealla tiellä.

Ilmajoen Perussuomalaisten puheenjohtaja ja Etelä-Pohjanmaan piirin sihteeri Petri Saunamäki piti kuntavaalistarttia onnistuneena.
– Ihmisiä oli jäätävän paljon. Vai mitä sanotte siitä, että parin tunnin aikana meni paitsi litroittain mehua ja kahvia, niin myös yli 300 makkaraa. Ja mikä tärkeintä, niin uusia jäseniä ja kuntavaaliehdokkaita saatiin haaviin kymmenkunta.
– Pitkäjänteinen työ täällä kantaa hedelmää. Asennemuutos Ilmajoellakin on käsinkosketeltava. Nyt ei katsella kulman takaa osastomme tapahtumia, vaan tullaan mukaan rohkeasti keskustelemaan ja ottamaan kantaa. Tälläkin kertaa moni uusi kasvo tuli suoraan sanomaan meille, että “hei, minäkin haluan lähteä toimintaanne mukaan”.

Samoilla linjoilla olivat myös Ilmajoen valtuutetut Hannu Akkanen ja Harri Koskela.
– Huoli, tyytymättömyys ja epäusko. Noilla sanoilla voi kiteyttää ihmisten ajatukset punavihreän hallituksen politiikkaa kohtaan. Valtakunnassa ei todellakaan ole kaikki hyvin, jos sanan- ja mielipiteenvapautta kahlitaan jopa valtakunnansyyttäjän toimesta. Tuntuu, että punavihreän politiikan seurauksena kaikki terve ns. maalaisjärki on kadonnut politiikasta. Eipä siis ihme, että yhä useampi liputtaa Ilmajoellakin perussuomalaisen politiikan puolesta.
– Paikallisista aiheista nousivat esille tuulivoima sekä kyläkoulujen kohtalot. Perussuomalaisilla on näissä asioissa selkeä kanta. Kuntavaaleissa on selkeänä tavoitteena katkaista selkäranka kepun ylivallalta. Kun katsoo ystävänpäivän pöhinää teltallamme ja sitä innostusta millä meidät otettiin taas vastaan, niin tavoitteisiin on kaikki mahdollisuudet päästä, totesivat Akkanen ja Koskela.

Juha Rantala


Ilmajoella oli ystävänpäivänä Perussuomalaisten teltalla aikamoisen myönteinen pöhinä. Kuntavaalistartti oli saanut arvoisensa lähtölaukauksen. – Kuvat: Harri Koskela

Kirjoitettu 26.2.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa