Perussuomalaiset painottaa alueellista tasapuolisuutta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtopaikoilleen

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri esittää kokeneita luottamushenkilöitä hyvinvointialueen eri tehtäviin. Sen lisäksi alueellinen tasapuolisuus on nostettu tärkeäksi kriteeriksi luottamushenkilöitä esitettäessä.

– Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirihallitus päätti esittää kokeneita luottamushenkilöitä hyvinvointialueen erilaisiin vaativiin tehtäviin. Katsoimme myös alueellisesti paikkajakoa siten, että pyrimme esityksissämme siihen, että jokainen maakunnan osa saisi henkilöitä luottamustehtäviin. Totta kai myös äänestäjien tahto otettiin huomioon, toteaa piirin puheenjohtaja Anne Matokangas.

Perussuomalaiset esittää hyvinvointialueen valtuuston 2. varapuheenjohtajaksi seinäjokista Piia Kattelus-Kilpeläistä sekä aluehallitukseen Marko Vainionpäätä Alavudelta (varalla Harri Koskela Ilmajoelta) ja Riitta Kangasluomaa Lapualta (varalla Jenni Sippola Kurikasta).

Piirihallitus nimesi ehdolle hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä yhdyspintojen lautakuntaan varapuheenjohtajaksi Risto Mattilan Kauhavalta (varalla Heikki Santala Kauhajoelta) ja jäseneksi Helena Rahkolan Ilmajoelta (varalla Jaana Kuusisto Kauhajoelta). Henkilöstö-, tutkimus- ja kehittämislautakuntaan esitetään puolestaan Jarkko Ala-Riihimäkeä Seinäjoelta (varalla Seppo Palomäki, Kuortane) ja Heidi Pihlajaa Kurikasta (varalla Raili Varo Isostakyröstä), talous- ja investointilautakuntaan varapuheenjohtajaksi Harri Koskelaa Ilmajoelta (varalla Jari Haapamäki, Kurikka) ja jäseneksi Anne Matokangasta Alajärveltä (Aapo Kamppinen, Kauhava), turvallisuuslautakuntaan Petri Juurakkoa Alavudelta (Esa Puronvarsi Kauhava) ja Erja Gaddia Ähtäristä (Olli Kiukkonen Kauhajoki) sekä yksilöjaostoon Jouni Vallinia Kurikasta (Leena Kurikka Seinäjoki).

 


Perussuomalaiset esittää Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuuston 2. varapuheenjohtajaksi Piia Kattelus-Kilpeläistä. Kuvassa Kattelus-Kilpeläinen puhuu tammikuussa järjestetyssä Perussuomalaisten tapahtumassa Seinäjoella. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 27.2.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa