Perussuomalaiset toivat Laihialle hyvän fiiliksen ja uskoa paremmasta

Laihialaiset ovat ottaneet perussuomalaiset omakseen. Heinäkuinen lauantai ei tehnyt poikkeusta, vaikka tummat pilvet ja sateenuhka väijyivät taustalla. Sadat paikalliset ja saman verran kävijöitä vähän kauempaakin olivat tulleet Laihialle kuuntelemaan mitä perussuomalaisilla oli heille kerrottavaa. Ja palautteesta ja ilmeistä päätellen perussuomalaisten viesti meni perille.
– Te tuotte aina mukananne hyvän fiiliksen ja uskon siihen, että kaikki kääntyy vielä meidän suomalaisten kannalta paremmaksi. Olemme nyt aivan varmoja, että ilman perussuomalaisia tämä ei ole yksinkertaisesti mahdollista. On hienoa, että edes yksi puolue puolustaa maassamme suomalaisia arvoja, eikä anna periksi kaiken maailman vouhotuksille, totesi Vaasan (Vähänkyrön) Tervajoelta kotoisin oleva vanhempi pariskunta, joka tuli paikalle nähtyään tapahtumailmoituksen paikallisesta lehdestä.

Perussuomalaisen sanoman lisäksi maistui grillimakkara, kahvi, mehu ja makeiset. Kansanedustajat Jukka Mäkynen ja Mauri Peltokangas olivat paikalla lähes koko kolmituntisen, ja siitäkös kansa riemuitsi ja oli hyvillään.
– Palaute oli todella hyvää ja keskusteltavaa riitti niin minulla kuin Maurillakin. Oli mieltä lämmittävää kuulla ihmisten todetessa, kuinka helppoa meitä on lähestyä ja keskustella, oli asia sitten mikä hyvänsä. Mieleenpainuvin kontakti oli naiselta, jota järkytti oman äitinsä kohtelu hoivakodissa. Maksut ovat kuukaudessa tuhansissa euroissa, mutta palvelu ja kohtelu eivät kohtaa rahastusta. Muutenkin suomalaisten ikäihmisten asema puhutti. Tässä jo mielestäni voidaan puhua kansallisesta häpeästä, jyrisi Mäkynen.

Laihian perussuomalaisten puolesta yhdistyksen varapuheenjohtaja Piia Riiki iloitsi vilpittömästi onnistuneesta tilaisuudesta.
– Meni paremmin kuin uskoin. Kiitos kaikille yhdistyksemme ja piirin aktiiveille läheltä ja kaukaa. Erityisesti ilahdutti nuorten ihmisten esiinmarssi. Mukana oli paljon sellaisia, joita näissä karkeloissa ei ennen ole nähty. Ja kyllä tämä päivä osoitti taas kerran todeksi sen, kuka ja mikä on maan ylivoimaisesti suosituin toripuolue. Kiitos myös kansanedustajille, jotka jaksoivat olla paikalla koko toritapahtuman ajan. Se merkitsi ihmisille tosi paljon, kun sai tentata ja keskustella heidän kanssaan. Tällaisia tapahtumia on ilo järjestää, iloitsi Riiki.

Paikalla nähtiin myös perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin sihteeri Petri Saunamäki Ilmajoelta. Hän oli myös positiivisesti yllättynyt siitä väkimäärästä, minkä Laihian tilaisuus keräsi.
– Täytyy sanoa jo tässä vaiheessa, että hyvältä näyttää. Porukkaa oli reippaasti, vaikka perussuomalaisilla oli samanaikaisesti päällekkäinen tilaisuus myös Seinäjoella. Fiilis oli käsinkosketeltava ja täytyy ihmetellä, ettei ihmisten kohtaaminen näytä juuri muita puolueita kiinnostavan, vai onko palautteen pelko jo niin kova, ettei naamaa uskalleta näissä torikarkeloissa juurikaan näyttää.

Teksti & kuvat:
Juha Rantala

Sanoma Laihialta oli kristallinkirkas. Tällä porukalla mennään kohti kuntavaalivoittoa niin Etelä-Pohjanmaan piirissä kuin Laihialla. Laihiallakin muste meinasi kynistä loppua, kun väsättiin uusia jäsenhakemuksia ja kuntavaaliehdokkuuspapereita.


Perussuomalaisten kansanedustajat Mauri Peltokangas ja Jukka Mäkynen paikallisen lehden haastateltavana.

Kirjoitettu 10.7.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa