Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri järjestäytyi

Pihlaja, Karppi ja Westerholm puheenjohtajistoon ja Saunamäki piirisihteeriksi

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri piti etänä järjestäytymiskokouksensa. Tukikohtana piirin toimihenkilöille oli syyskokouksen tapaan Ilmajoen kunnantalo.

Piirin 1. varapuheenjohtajaksi valittiin tiukan äänestyksen jälkeen Tapio Pihlaja Kauhajoelta. 2. varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Päivi Karppi Vaasasta. 3. varapuheenjohtajan paikasta käytiin myös tiukka äänestys, jonka voitti lopulta Micael Westerholm Mustasaaresta.
Piirisihteerinä jatkaa Petri Saunamäki Ilmajoelta, joka valittiin tehtäväänsä niinikään äänestyksen jälkeen.
Taloudenhoitajana jatkaa vaasalainen Mikael Ö 31. toukokuuta saakka.

Syyskokoushan oli jo tammikuun alussa valinnut piirin puheenjohtajaksi kurikkalaisen Matti Heinosen. Piirin tiedottajana ja vaalipäällikkönä jatkaa Juha Rantala Vaasasta.

Tämän vuoden työvaliokuntaan valittiin kaikkien edellä mainittujen henkilöiden lisäksi Anne Matokangas Alajärveltä, Jorma Rantala Isojoelta, Lasse Lähdesluoma Kaskisista, Hannu Akkanen Ilmajoelta ja Riitta Kangasluoma Lapualta.

Järjestäytymiskokous sujui etäkokouksena piirin syyskokouksen tapaan todella jouhevasti ja siitä kiitos kuuluu kokous- ja vaalivirkailijoiden tiimille, johon kuuluivat Matti Heinonen, Petri Saunamäki, Harri Koskela, Ossi Sandvik, Lasse Lähdesluoma, Juha Rantala ja Mikael Ö.

Juha Rantala

 


Puheenjohtaja Matti Heinonen johti ammattimaisesti piirin järjestäytymiskokousta. – Kuva: Juha Rantala


Piirin järjestäytymiskokouksen kokous- ja vaalivirkailijatiimiin kuuluivat mm. Ossi Sandvik, Mikael Ö, Petri Saunamäki, Matti Heinonen, Lasse Lähdesluoma ja Harri Koskela. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 28.1.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa