Piia Kattelus perussuomalaisiin

Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja Lapuan hiippakuntavaltuutettu Piia Kattelus on liittynyt perussuomalaisiin ja lähtee perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaaksi. Kattelus työskentelee Pohjanmaan poliisilaitoksella rikostorjunnassa ja hän on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Syksyllä kolmen lapsen äiti aloittaa lisäksi opinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa Master of Business Administration-linjalla.

-Kiitollisena ja nöyrin mielin lähden perussuomalaisiin tiivistämään isänmaallisten rivejä ja hankkimaan Suomea takaisin, toteaa Kattelus. Hänen mukaansa Seinäjoella on valtava potentiaali perussuomalaisten kannatuksen kasvulle ja mahdollisuus lähteä perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi tulee kiinnostamaan seinäjokelaisia satavarmasti.

Helsingin Sanomien mukaan mukaan etenkin keskusta ja SDP ovat menettäneet äänestäjiään perussuomalaisille.

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Anne Matokangas vahvistaa tiedon:

-Meille on tullut valtavasti jäsenhakemuksia ja kiinnostus puoluetta kohti on suurta. Ihmiset ovat kyllästyneitä elitistiseen politiikkaan ja holtittomaan rahanjakoon. Kunhan korona-rajoitukset hellittävät, jalkaudumme ihmisten pariin turuille ja toreille, toteaa piirin alajärveläinen puheenjohtaja.


Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Anne Matokangas (oik) ja 1.varapuheenjohtaja Asko Salminen toivottavat Piia Katteluksen (vas.) tervetulleeksi puolueeseen. – Kuva: Tero Juupajärvi.

Kirjoitettu 14.5.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa