Piirihallitus kokoontui Vaasassa

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirihallituksen helmikuinen kokous pidettiin Vaasassa Liikenneasema ABC:n tiloissa Vaasan Perussuomalaisten hoitaessa kokousjärjestelyt.
Kokouksessa olivat etupäässä esillä piirin talousasiat sekä tietysti kevään 2020 kuntavaalit.
Talouskatsauksen piti asiantuntevaan tapaansa piirin taloudenhoitaja Mikael Ö. Kuntavaaliasioista käytiin vilkasta keskustelua piirin puheenjohtaja Anne Matokankaan johdolla.
Yleiskeskustelussa kävi selväksi, että useilla yhdistyksillä kuntavaalikampanja on jo hyvässä vauhdissa.
– Piirin osalta kuntavaalistartti tapahtuu 18. – 19. huhtikuuta puolueen 1. varapuheenjohtajan, kansanedustaja Riikka Purran vierailun yhteydessä. Tarkempi ohjelma selviää tuonnempana, totesi Matokangas.
Piirihallituksen kokoukseen ottivat osaa piirin molemmat kansanedustajat Juha Mäenpää ja Jukka Mäkynen.

Juha Rantala


Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin hallitus kokoontui helmikuussa Vaasassa. – Kuva: Juha Rantala


Piirin koko puheenjohtajisto oli paikalla Vaasassa järjestetyssä piirihallituksen kokouksessa. Asko Salminen Laihialta (1. varapuheenjohtaja), Anne Matokangas Alajärveltä (piirin puheenjohtaja), Päivi Karppi Vaasasta (piirin 3. varapuheenjohtaja) ja Tapio Pihlaja Kauhajoelta (piirin 2. varapuheenjohtaja). – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 19.2.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa