Sebastian Tynkkynen varoitti Seinäjoella punavihreästä humpuukista

Politiikassa ei levätä laakereilla. Tämän todisti kouriintuvasti Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtajan, kansanedustaja Sebastian Tynkkysen vierailu Seinäjoelle heti aluevaalien jälkeen. Moni vääräleuka varmasti odotti, että politiikka ei jaksa näin pian aluevaalien jälkeen kiinnostaa suurta yleisöä. Mitä vielä! Tynkkynen, Seinäjoen paikallisyhdistyksen sekä piirin aktiivit, kansanedustaja Jukka Mäkynen mukaan lukien, täyttivät lauantaisena tammikuun iltapäivänä paikallisen kauppakeskuksen edustan tungokseen asti.

Erityisen huomioitavaa oli nuorten suuri osuus, jonka pani merkille myös väkeä puheellaan ja keskusteluillaan innostanut Tynkkynen.

– Niin täällä Seinäjoella kuin muuallakin Suomessa on tapahtumassa jotakin mitä on vaikea uskoa todeksi, mutta josta olen haaveillut pitkään. Nimittäin nuorten valtava läsnäolo ja kiinnostuksen herääminen politiikkaa kohtaan. Seinäjoellakin aivan mieli liikuttui, kun näki tuon nuorten valtavan määrän. Ja asiaakin heillä oli niin, että oli jopa vaikeaa päästä yleisömeren läpi mikrofonin ääreen puhumaan. Saman asian laittoi merkille myös Seinäjoen Perussuomalaisten puheenjohtaja Aki Rasku.

– Nuorten läsnäolo lämmitti mieltä. Muutenkin yleisömäärä kokonaisuudessaan yllätti ja väkeä oli kiitettävästi. Tapahtuma osoitti kouriintuntuvasti myös sen, että perussuomalainen politiikka, meidän järkevät ja maanläheisen ymmärrettävät puheet vetoavat yhä enemmän suomalaisiin. Olen lisäksi tyytyväinen siihen, että Tynkkysen vierailu Seinäjoelle oli myös koko meidän Etelä-Pohjanmaan piirin yhteinen juttu, sillä väkeä oli saapunut paikalle lähes piirin joka kolkasta.

Tynkkysen selkokielinen puhe tehosi tapahtumayleisöön myös Seinäjoella. Hän varoitti kovin sanoin punavihreästä ideologisesta humpuukista, joka iskee salakavalasti meidän jokaisen suomalaisen arkeen.

– Punavihreä politiikka on käytännössä sitä, että ihmisten vapauksia rajoitetaan surutta. Oli sitten kyse elinkeinovapaudesta, omasta terveydestä päättämisestä, kulkuvälineen käytöstä, ruuasta ja lähes tulkoon kaikesta. Meidän ei tule hyväksyä tällaista politiikkaa, joka rajoittaa yksilönvapautta. Onneksi perussuomalainen politiikka lähtee siitä, että kaikessa tekemisessä pitää asettaa Suomen ja suomalaisten etu muun yläpuolella.
Tynkkysellä ei aika Seinäjoella käynyt pitkäksi. Keskustelijoita ja kuvauspyyntöjä riitti kymmenien metrien jonoksi saakka.

Tästä on hyvä jatkaa!

Juha Rantala


Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sebastian Tynkkysellä ei aika Seinäjoella käynyt pitkäksi. Jutusteluhalukkaita riitti jonoiksi saakka. Erityisesti nuorten suuri läsnäolo ja kiinnostus politiikkaan lämmitti Tynkkystä Seinäjoen tammikuisessa talvessa. – Kuva: Juha Rantala


Sebastian Tynkkysen Seinäjoen vierailu sai piirin perussuomalaisaktiivit liikkeelle läheltä ja kaukaa. Ryhmäkuvaan Tynkkysen kanssa ehti vain kourallinen paikallaolijoita. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 25.2.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa