Seinäjoella jatkuivat perussuomalaisten kuntavaalikutsunnat

Seinäjoella jatkuivat perussuomalaisten järjestämät kuntavaalikutsunnat. Seinäjoen perussuomalaisten paikallisosasto on vienyt ansiokkaasti perussuomalaista sanomaa eteenpäin järjestämällä ympäri laajaa kaupunkia kuntavaalitapahtumia.
Heinäkuussa oli vuorossa Minimanin piha-alue ja paikalle oli saapunut paikallisyhdistyksen ja piirin aktiivien lisäksi peräti neljä kansanedustajaa. Juha Mäenpään lisäksi kuntavaalikutsuntoihin ottivat osaa Mika Niikko, Jenni Simula ja Ari Koponen.
– Kuntavaalityö on lähtenyt meillä erinomaisesti käyntiin ja olemme saaneet uusien jäsenien lisäksi runsaasti uusia nimiä ensi kevään kuntavaaleihin, iloitsi paikallisyhdistysaktiivi ja kaupunginvaltuutettu Hannu Haapasalmi.

Juha Rantala


Seinäjoella perussuomalaiset ovat hurjassa nosteessa. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 26.8.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa