Vaasan perussuomalaisten eduskuntavaalitilaisuus veti väkeä kauppatorille

Siitä ei pääse mihinkään, että Vaasassa perussuomalaiset on kaupungin ylivoimaisesti suosituin toripuolue. Perussuomalaisten sanoma kiinnosti taas satapäin vaasalaisia ja miksipä ei myös lähikuntien asukkaita. Mukaan mahtui nuoria, ikäihmisiä, lapsiperheitä ja työssäkäyviä.
Vaasassa järjestettiin eduskuntavaalien avauskampanja jo 14. tammikuuta, ja jos jo silloin kävi kuhina perussuomalaisten osastolla, oli väkeä lauantaipäivänä (4.2.) liikkeellä sitäkin enemmän.
– Mahtavasti oli väkeä ja tunnelma katossa. Ihmisillä oli aikaa jäädä juttelemaan päivänpolttavista asioista ja miksei hieman omistakin. Lisäksi Vaasan omien ehdokkaiden Jukan ja Annen lisäksi paikalle oli saapunut piirin alueelta useita eduskuntavaaliehdokkaita, sekä piirin ja paikallisyhdistyksen aktiiveja. Kaikki tämä näkemäni ennakoi hyvää eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Tästä jatketaan kohti vaalivoittoa, iloitsi Vaasan perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Kirsi Kauppi.
Vaasan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista Vaasan kauppatorilla olivat esittäytymässä Vaasasta kansanedustaja Jukka Mäkynen ja Anne Rintamäki, Esa Kannelmaa Laihialta, Marcus Toppari Lapualta, Petri Juurakko Alavudelta ja Ulpu Keränen Kokkolasta.

Vaasan perussuomalaisten varapuheenjohtaja Kimmo Köykkä sanoo panneensa merkille, kuinka paikallisyhdistys Vaasassa on mennyt vuosien varrella valtavasti eteenpäin toritapahtumien kehittämisessä ja järjestämisessä.
– Kaikesta paistaa läpi tietty ammattimaisuus. Tapahtumat ovat asiapitoisia, joissa tietty rentous on mukana. Ei ihme, että väki viihtyy. Ihmiset tulevat huomioiduiksi ja heitä kuunnellaan.
Köykkä sanoo, että kahteen tuntiin torilla saadaan mahtumaan paljon asioita.
– Meillä on live-musiikkia, makkaraa ym. tarjottavaa, lukemista jne. Omat äänentoistolaitteet toivat tapahtumasisältöön valtavan lisän. Tämän alkuvuoden tapahtumissa on osastollamme vieraillut valtavasti sellaista väkeä, joita siellä ei aikaisemmin ole käynyt. Ja mikä tärkeintä, ihmisillä ei ole kiire pois senkään jälkeen kun makkarat on syöty. Meitä kuunnellaan ja me kuuntelemme. Näin sitä luottamusta rakennetaan äänestäjiin, analysoi Kimmo Köykkä.

Juha Rantala


Vaasassa perussuomalaisuus on kovassa kurssissa. Eduskuntavaalitilaisuudet ovat houkutelleet Vaasan kauppatorille ennätysmäärä väkeä kuuntelemaan perussuomalaista sanomaa. Ja mikä parasta viihtyisistä tilaisuuksista ei yleisöllä tunnu olevan minnekään kiire. – Kuva: Kimmo Köykkä


Makkara maistui Vaasan torilla ja juttua riitti. Makkara- ja grillimestareina häärivät Anne Rintamäki ja Päivi Karppi, joiden seurassa ei aika todellakaan tullut pitkäksi. – Kuva: Kimmo Köykkä

Kirjoitettu 8.2.2023

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa